»
Historia

[1985] [1986] [1987] [1988] [1989] [1990] [1991] [1992] [1993] [1994] [1995] [1996] [1997] [2000] [2001] [2002

Kantti perustettiin 3.10.1984 Hämeenlinnassa.

Miten kaikki alkoi?

Kesällä 1984 oli Kantin perustamisesta ollut puhetta ainakin kahdelta taholta: Hämeenlinnan kauppaoppilaitoksessa ja Tiedos Oy:ssä, jossa Seppo Ahonen toimi myyntipäällikkönä.

Eräässä Tiedos Oy:n ja kauppaoppilaitoksen liikeneuvottelussa oman jäsenyhdistyksen perustamisen otti esille rehtori Jaakko Kärmeniemi. Samassa kokouksessa hän sopi Tiedoksen toiminnanjohtaja Olli Forssenin kanssa, että asiaa lähdetään ajamaan myös käytännössä. Työrukkasiksi nimitettiin kauppaoppilaitoksen puolelta Anneli Kärmeniemi ja Tiedokselta Seppo Ahonen.

Tietotekniikan liiton puheenjohtaja Alpo Suoranta näytti hankkeelle alusta alkaen vihreää valoa. Liitto oli heti tukemassa asiaa taloudellisesti ja antamassa neuvoja.

Kantti noteerattiin myös muissa organisaatioissa varteenotettavaksi yhtiökumppaniksi alusta alkaen; esimerkkeinä alueen merkittävämmät atk:n käyttäjäyritykset, kunnat, kauppakamari, seutukaavaliitto jne.

Kantti liittyi samana vuonna Tietotekniikan liittoon ja sai yhden edustajapaikan sen liittokokouksesta. Kantti vei jonkin verran jäseniä Pirkanmaan , Helsingin ja Varsinais-Suomen tietojenkäsittely-yhdistyksiltä.

Hukkuuko yrityksenne tietotulvaan?
Näin alkoi Kantin Kanta-Hämäläisten yritysten johtajille lähettämä kirje, jossa tarjottiin Kantin jäsenyyttä.

Kantti tarjosi - ja tarjoaa edelleen - järjestämiään koulutus- ja esitelmätilaisuuksia ja yrityskäyntejä yrityksille, yhteisöille, opiskelijoille ja tietojenkäsittelystä kiinnostuneille. Kantti välittää myös Tietotekniikan liiton palveluja.

1985 Ensimmäisenä toimintavuotenaan Kantti järjesti paljon erilaisia tapahtumia, kuten koulutustilaisuuksia sekä tutustumismatkoja ja sai hankittua vakuuttavan määrän jäseniä. Jo edellisenä vuonna oli jäsenmäärä 300, jolla Kantti sai toisen paikan Tietotekniikan liiton liittokokoukseen.

Kaksi johtokunnan jäsentä nimitettiin myös vastaperustetun Kanta-Hämeen Kauppakamarin tietoliikennevaliokuntaan, joka osallistuu oman Kauppakamarinsa piirissä tietojenkäsittely- ja tietoliikenneasioiden hoitoon.

Valiokunta, Kauppakamari ja Tietotekniikan liitto aloittivat heti yhteistyön koulutustilaisuuden muodossa.

1986 Kantin toiminta jatkui ensimmäisinä vuosina hahmoteltuja linjoja: tapahtumia järjestettiin paljon ja jäsenmäärä pysyi 300 paremmalla puolella.

1987 oli hiljainen vuosi Kantille: tapahtumia oli vähän, kuten myös niiden osanottajia. Johtokunnassa tapahtui muutoksia: vanhimmat jäsenet olivat erovuorossa ja tilalle saatiin uutta verta. Syyskuussa Tietotekniikan liiton hallituseen valittiin jäseneksi Kantin edustaja rehtori Jaakko Kärmeniemi.

Jäsenmäärä kohosi edelleen hiljaisuudesta huolimatta, jolloin Tietotekniikan liiton kokouksiin sai osallistua kaksi Kanttilaista. Tietotekniikan liitto tarjosi jäsenilleen uuden edun, Tietoviikko-lehden.

1988 - 1989 Vuoden 1987 huolista selvittyään Kantti jatkoi toimintaansa vanhaan malliin. Kantti vakiinnutti asemansa osaavana ja mukautuvana tietotekniikan kättäjien yhdyssiteenä Kanta-Hämeessä. Kantti pysyi mukana alituisesti muuttuvan ja kehittyvän tietotekniikan alueella vanhat suuntaviivansa säilyttäen. Palvelujaan se on kehittänyt aikojen vaatimusten mukaan.

Rehtori Jaakko Kärmeniemi osallistui aktiivisesti Tietotekniikan liiton hallituksen työskentelyyn. Lisäksi hän kuului liiton kokoustoimikuntaan ja tietotekniikan tutkimussäätiön hallitukseen.

1990 syksyllä Tietotekniikan liiton hallitukseen valittiin jäseneksi Kantin edustaja Markku Kuivalahti.

1990 Kantti ja Hkol aloittivat yhteisten koulutustilaisuuksien järjestämisen. Ensimmäisten tilaisuuksien aihe oli OS/2:n ja Windowsin vertailu. Esitelmöitsijänä oli jo tuolloin tunnettu atk-asiantuntija Petteri Järvinen.

1991 - 1992 1990-luvun alussa Kantin ja Hämeenlinnan Liiketalouden sekä Tietotekniikan Instituutin yhteistyö on jatkunut tiiviinä. HLTI-Datassa on järjestetty studia generalia -luentosarjoja tietojenkäsittelyn eri eri aloilta. Luentoja on ollut mm. seuraavista aiheista: tietokonevirusten torjunta, multimedia, oliopohjainen systeemityö, relaatiotietokannat, laatujärjestelmät, suunnittelumenetelmät, CASE-ohjelmistot, työasemaverkot, Telmo ja sen palvelut sekä logistiikka. Luentoja on pidetty myös Riihimäen kauppaoppilaitoksessa ja Forssan teknillisessä oppilaitoksessa.

1993 Kantti maksoi jäsentensä osallistumisen Hämeen kesäyliopiston järjestämään ITK-93 -konferenssiin. Yrityskäyntejä järjestettiin mm. Maatalouden tutkimuskeskukseen, Tele-kolmioon, KT-tietokeskukseen. Lehtori Markku Kuivalahti osallistui aktiivisesti Tietotekniikan liiton hallituksen työskentelyyn. Lisäksi hän kuului liiton koulutustoimikuntaan.

1993 Tietotekniikan liitto täytti 40 vuotta.

1994 Koulutustoiminta jatkui vilkkaana HLTI-Datassa. Aiheina olivat mm. tietokonevirukset, multimedia ja verkottuminen.

Kevään ITK-94 -konferinssiin pääsivät kanttilaiset jälleen mukaan yhdistyksensä kustannuksella.

Joulukuun Data-messuilla on Kantin osasto ja Kantti osallistuu myös messujen kustannuksiin. Tilaisuus järjestettin HLTI-Datan tiloissa. Messujen yhteydessä luennoivat mm.Petteri Järvinen, Kimmo Rousku, Jussi Luukkonen, Tatu Kuivalahti ja Pekka Lampela.

Lokakuun 14. päivä Kanttilaiset juhlivat 10-vuotisjuhlaa Hämeen vanhassa linnassa.

1995  Yhdistyksen toiminta jatkui vilkkaana ja jäseniä yhdistyksessä oli lähes 450.

Jäsenlehti DATA-UUTISET ilmestyi kolme kertaa ja järjesti interaktiivinen teknologia koulutuksessa -konferenssin Hämeenlinnan Aulangolla 21.-22.4.1995.

Kantti järjesti Vanajanlinnalle koko perheen tapahtuman ja Hämeen Tietotekniikkakeskukseen järjestettiin vierailu.

1996  Yhdistyksen toiminta oli normaalin vilkasta ja vakaata. Kantti järjesti jäsenilleen jo perinteeksi muodostuneen ilmaisen pääsylipun ITK-konferenssiin. DATA-UUtiset ilmestyi kaksi kertaa www- ja internet kursseja järjestettiin.

Kantti järjesti myös kaksi yritysvierailua Filmiverstaalle Iittalaan ja Suomen PC:tukeen Hämeenlinnaan. Jäsenten messumatka järjestettiin Viroon Tallinaan ATK-messulle. Yhdistys osallistui myös kokonaisen osaston voimin HLTI:n järjestämiin DATA-messuille.

Yhdistys koki kaksi äkillistä menetystä, yhdistyksen perustajajäseniin kuulunut opettajaneuvos Jaakko Martti Kärmeniemi kuoli äkillisesti ja yhdistyksen pitkäaikainen tilintarkastaja Helena Koskelainen menehtyi auto-onnettomuudessa. Yhdistys on syvästi surullinen menettäessään kaksi suurta tukijaansa.

1997 Yhdistys järjesti ATK-alan messumatkan Tallinnaan. Samalla kävimme tutustumassa Tallinnan Opel-myymälään, josta alla ensimmäinen kuva. Muut kuvat ovat laivamatkalta.

2000 helmikuussa Kantti järjesti koulutuspäivän teemalla: "Koulujen atk-luokat kuntoon". Koulutus pidettiin HRAKK:n atk-luokassa Hämeenlinnassa. Tilaisuudessa HRAKK:n työryhmä esitti tuloksensa ja parannusehdotuksensa koulujen atk-järjestelmiin. Lisäksi tilaisuudessa esiteltiin opetusta helpottavien ohjelmien käyttöä.

Seuraavana päivänä 11.2. järjesti Kantti yhdessä HRAKK:n kanssa bussikuljetuksen Helsinkiin Rekrytointimessuille Wanhaan Satamaan.

Maanantaina 27.3. tutustuimme Tele-Kolmion tietoliikenteeseen Kasarminkatu 4:ssä Hämeenlinnassa.

Huhtikuun 6. - 8. päivä oli vuorossa ITK'00 Aulangolla Hämeenlinnassa. Torstaista lauantaihin Interaktiivinen tekniikka- koulutuksessa oli yhteisiä luentoja, symposiumeja, työpajoja ja näyttelyosastoja. Kanttilaisilla oli tilaisuuteen edelleen erikoisjärjestelty osallistuminen.

Perjantaina 7.4. pidettiin yhdistyksemme vuosikokous ITK'00 konferenssin yhteydessä Aulangolla. Kokouksessa toimi puheenjohtajana Markku Kuivalahti ja sihteerinä Eero Sahanen. Kokouksessa käsiteltiin vuosikertomus vuodelta 1999 ja hyväksyttiin tilinpäätös sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle.

5.5. Yhdistys järjesti kuljetuksen Tampereelle Konttoritekniikan ammattimessuille, lähtö oli Hämeenlinnasta.

Lauantaina 20.5.KANTTI järjesti yhdessä Kamera-lehden kanssa digitaalisen kuvan maratonin  Hämeenlinnassa.

Yhdistys tarjosi jäsenilleen koko perheen yhteisen laivaretken sunnuntaina 11.6. Hämeenlinnasta Lepaalle ja takaisin. Lähtö oli puolelta päivin. Kuvia laivamatkalta, jonka yhdistys tarjosi. Mukana oli lastenkaitsija puuhatarvikkeineen. Lepaalla oli viinimaistajaiset aikuisille ja lapsille limut. Osanottajamäärä oli runsas, lisäksi sää suosi retkeämme.

Kantin virallinen syyskokous pidettiin lauantaina 25.11.2000  Hämeenlinnassa Hyvinkään-Riihimäen Aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Pentti Kurkinen.

Vuosikokouksen jälkeen 25.11. lähdimme junalla Helsinkiin Wanhaan Satamaan CREO 2000 -messuille.  Kantti järjesti OAJ:n kautta ilmaisliput ja maksoi yhteisen junamatkan Helsinkiin ja takaisin. 

Messujen jälkeen osa Kantin jäsenistä lähti pikkujouluristeilylle Fantasia-laivalla Viroon. Aamulla noustiin maihin Tallinnassa. Kävimme ostoksilla ja syömässä hyvin. Takaisin Helsinkiin palattiin sunnuntai-iltana. Matkalla oli kaikilla mukavaa. Toivottavasti ensi vuonna voimme myös järjestää matkan ja mukaan lähtee entistä runsaammin kanttilaisia!

2001 Kantti järjesti lauantaina 24.3. koko perheen retken Forssaan. Bussikuljetus Hämeenlinnasta Forssaan lähti puolen päivän aikaan.

Lapset ja osa matkalaisista jäivät
uimaan viihdekylpylä Vesihelmeen
  ja osa jatkoi matkaa tutustumiskäynnille
Hill's Production Oy:lle.

Hill´s Production Oy on graafisen alan yritys. Yritys toimii Finlaysonin perinteikkäässä tehdasmiljöössä avarissa ja valoisissa tiloissa keskellä Forssaa.

Yritystä esitteli meille toimitusjohtaja Petri Kujamäki.
 

Huhtikuussa 19. - 21. oli vuorossa Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa eli ITK2001-päivät Hotelli Aulangolla Hämeenlinnassa. Samassa yhteydessä pidettiin 20.4. yhdistyksemme vuosikokous Aulangolla

Kesäkuun 9. lauantai oli koko perheen risteilypäivä m/s Wanaja-laivalla Lepaan viinitilalle. Lähtö tapahtui Vaakunan rannasta. Vierailun aikana Lepaan viinitilalla aikuiset tutustuivat viininvalmistukseen ja viinin kiehtovaan makumaailmaan maistelemalla viinejä. Lapsille oli limua ja jätskiä. Tilalta oli mahdollisuus ostaa viiniä mukaan.

Keskiviikkona 28.11. pidettiin vuosikokous Hämeenlinnassa Suomen PC-Tuki Oy:n tiloissa:

kai_sjoman.jpg (24085 bytes)


Caj Sjöman esitteli PC-Tuen uudistunutta toimipaikkaa sekä yrityksen toimintaa.

kristiina&eero.jpg (37219 bytes)
Kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Kristiina Procope-Hietanen, sihteerinä jatkaa Eero Sahanen

2002 kesäkuussa KANTTI  tarjosi jäsenilleen jo perinteiseksi käyneen koko perheen yhteisen laivaretken Lepaalle. Mukana oli lastenkaitsijat puuhatarvikkeineen. Lepaalla oli viinimaistajaiset aikuisille ja lapsille limut. Matkalle oli taas lähtenyt runsas määrä jäseniämme perheineen. Sääkin suosi retkeämme, vasta tultuamme takaisin Hämeenlinnaan alkoi sade.

Kantti järjesti koko perheen retken Kelkuteelle lauantaina 28.9. Yhteislähtö bussilla tapahtui aamulla Hämeenlinnasta, matkaan lähtijöitä oli parikymmentä. Tutustuimme oppaan avustuksella Evo-Keskukseen sekä HAMK:n Evon koulutustarjontaan. Kuvia Evolta.

Päivän ohjelmaan kuului ajelu mönkijällä henkilökunnan opastamana merkityllä radalla. Parin tutustumiskierroksen jälkeen halukkaille järjestettiin kilpa-ajo. Kuvia ajoista.

Matka jatkui Kelkutteelle, jossa meillä oli käytössä kämppä ja grillikatos. Siellä vietimme iltapäivän ja illan erämaan mukaisesti. Nuotiolla paistoimme makkaraa, keitimme kahvia ja nautimme virvokkeita. Lämmitimme siellä saunan ja halukkaat pääsivät myös uimaan. MLL:n lastenhoitajat pitivät huolen perheiden pienemmistä. Illalla linja-auto lähti paluumatkalle Kelkuteelta. Seitsemän jäsentämme jäi yöksi, sillä kämpässä oli kolme huonetta ja 12 vuodepaikkaa.  Kuvia Kelkutteelta.

Kantin virallinen syysvuosikokous on tänä vuonna perjantaina 15.11.2002 Pizzeria Ravintola Popinossa, Raatihuoneenkatu 11, Hämeenlinnassa. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2003 toimintasuunnitelma ja talousarvio, vahvistetiin jäsenmaksu, valittiin johtokunnan puheenjohtajaksi edelleen Kristiina Procopé-Hietanen sekä valittiin johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle, valitiin tilintarkastajat ja varatilintarkastajat sekä edustajat Tietotekniikan Liitto ry:n kokouksiin ja Tietotekniikan Liitto ry:n hallitukseen. Kokouksen jälkeen yhdistyksemme tarjosi kokoukseen osallistuneille jäsenilleen pizzan.

Sivun alkuun!

Päivitetty viimeksi 25.8.2009